Meidän koirien yksi lempileikeistä on sisällä herkkujen etsiminen. Koirat menevät johonkin huoneeseen odottamaan siksi aikaa kun niille piilotetaan herkkuja pitkin kämppää. Meillä on etsimisalueena yleensä käytetty keittiö-olohuone, mutta alkoi jo olemaan vähän tylsää (ainakin minun mielestä :D), kun ei enää keksinyt uusia piiloja ja tytöt muistaa kaikki paikat niin hyvin ettei niiden tarvitse suuremmin nenää käyttää, menee lähinnä muistin varassa hyvän haku.
Päätin kokeilla tänään jotain uutta, eli koirat oven taakse ja työhuone koekäyttöön. Laittelin raksuja niin moneen paikkaan kuin vain mielikuvitusta riitti, ja tällä kertaa tytöt saivatkin käyttää vähän enemmän mielikuvitusta ja hajuaistiaan namujen löytämiseen. Kivaa vaihtelua oli myös se, että alue oli pienempi kuin yleensä.
Kävin yksi päivä valosaan aikaan jäällä kävelemässä ja vierailimme kaikki meidän lähellä olevat (huikeat kolme) pikkusaarta, ja viimeiselle nyppylälle kun pääsin, oli Viima ehtinyt jostain jo kaivaa hauen pään. Onko se haju oikeasti niin viehättävä, että niitä pitää kesää talvea tonkia?
perjantai 30. joulukuuta 2011
lauantai 24. joulukuuta 2011
Talvi on tullut...
...ja se on koirille mieluista! Tai onhan talvi ollut jo jonkin aikaa, en vain ole saanut kirjoitettua mitään. On ihanaa kun on lumista, koska
a) on paljon valoisampaa kuin silloin kun sataa vettävettävettä (=mustaamustaamustaa)
b) koirat ei meillä tykkää märästä, Sani varsinkaan joten ulkona ei paljon viihdytä ja ollaan sitten märkiä
c) lumessa on hauska leikkiä ja pemoottaa, varsinkin kun jäälle pääsee (nyt ei enää viitsi kun siellä on taas märkää), koska tytöt saa juosta niin paljon kuin sielu sietää ja haistella jälkiä ym.
Kyllä me ollaankin nautittu lumesta ja valkoisuudesta! Viimalla tosin alkaa tuottaa vaikeuksia umpisessa meneminen, koska pikku töppöjaloilla ei oikein pääse mihinkään muuten kuin hyppimällä :3
Katsoin koirien kanssa Samu Sirkan joulutervehdystä ja Sani oli kovinkin innoissaan niin Kaunotar ja Kulkuri kuin myös 101 dalmatialaista -pätkästä, minä en tosin nähnyt mitään kaiken hännän heilutuksen ja haukunnan lävitse. :D
P.S. Kameran johto on hukassa ;< Ei johtoa, ei kuvia !
a) on paljon valoisampaa kuin silloin kun sataa vettävettävettä (=mustaamustaamustaa)
b) koirat ei meillä tykkää märästä, Sani varsinkaan joten ulkona ei paljon viihdytä ja ollaan sitten märkiä
c) lumessa on hauska leikkiä ja pemoottaa, varsinkin kun jäälle pääsee (nyt ei enää viitsi kun siellä on taas märkää), koska tytöt saa juosta niin paljon kuin sielu sietää ja haistella jälkiä ym.
Kyllä me ollaankin nautittu lumesta ja valkoisuudesta! Viimalla tosin alkaa tuottaa vaikeuksia umpisessa meneminen, koska pikku töppöjaloilla ei oikein pääse mihinkään muuten kuin hyppimällä :3
Katsoin koirien kanssa Samu Sirkan joulutervehdystä ja Sani oli kovinkin innoissaan niin Kaunotar ja Kulkuri kuin myös 101 dalmatialaista -pätkästä, minä en tosin nähnyt mitään kaiken hännän heilutuksen ja haukunnan lävitse. :D
P.S. Kameran johto on hukassa ;< Ei johtoa, ei kuvia !
tiistai 25. lokakuuta 2011
Lemmenkipuja
Viimalla alkoi juoksut viime viikolla eikä housuja ole tietenkään löytynyt mistään vaikka ne on koko kesän pyörineet jossain ihan näkysällä, hehee. Eilen oltiin lähdössä käymään kaupassa ja menin itse ensimmäisenä ulos, ennen kuin ehdin mitään sanoa Viima syöksyi naapurin puolelle suoraan heidän koiran kimppuun. Siinä jää toyvillakoira Lili keviästi kakkoseksi kun tuo lihaskimppu (joka on varmaan melkein kolme kertaa isompi) hyppää päälle. Huh, onneksi naapuri sai nopeasti vedettyä hihnasta ja kaappasi Lilin syliin että selvittiin säikähdyksellä ja anteeksipyynnöillä. Viima meinaan oikeasti kävi päälle eikä edes varoittanut tai mitään. Vanha äkänen pieru, hoh -.-
Tänä aamuna oli sitten jo ihan muu mielessä, kun (hihnassa tällä kertaa) mentiin käymään aamupissalla. Kun toisen naapurin japaninpystykorva Eetu käveli vastaan, alkoi semmoinen uikutus että Sanikin oli ihan ihmeissään. Eetu ei Viiman lähentely-yrityksille lämmennyt, näytteli vähän hampaita ja haukahteli. Sani yritti leikkiä, muttei siitäkään tullut mitään. Lopulta Sani käveli minun taakse istumaan ja katseli Viiman touhuja. Viima yritti olla kovin hieno neiti, vinkui pää pystyssä ja heilutti tasaisesti häntäänsä (mikä on jo saavutus sinänsä tämän koiran kohdalla). Muutaman minuutin ahkeran lähestymisyrityksen jälkeen Eetu jatkoi matkaansa ja mekin omaamme. Päästin tytöt vapaaksi ja menimme rannalle leikkimään. Jo unohtui sulho!
t. Äippä :)
Tänä aamuna oli sitten jo ihan muu mielessä, kun (hihnassa tällä kertaa) mentiin käymään aamupissalla. Kun toisen naapurin japaninpystykorva Eetu käveli vastaan, alkoi semmoinen uikutus että Sanikin oli ihan ihmeissään. Eetu ei Viiman lähentely-yrityksille lämmennyt, näytteli vähän hampaita ja haukahteli. Sani yritti leikkiä, muttei siitäkään tullut mitään. Lopulta Sani käveli minun taakse istumaan ja katseli Viiman touhuja. Viima yritti olla kovin hieno neiti, vinkui pää pystyssä ja heilutti tasaisesti häntäänsä (mikä on jo saavutus sinänsä tämän koiran kohdalla). Muutaman minuutin ahkeran lähestymisyrityksen jälkeen Eetu jatkoi matkaansa ja mekin omaamme. Päästin tytöt vapaaksi ja menimme rannalle leikkimään. Jo unohtui sulho!
t. Äippä :)
maanantai 12. syyskuuta 2011
12.9.
Viima voi tänä aamuna huonosti. Ensimmäinen herätys oli 5:30 tai jotain siihen suuntaan, kun jalkopäästä kuului ihan kummallista ääntä ja sitten olikin oksennus lakanoilla. Semmoinen karvapallo tuli ulos että hyvä ettei siihen ollut tukehtunut! Pestiin sotkut sitten pois ja jatkettiin nukkumista, kunnes vähän seitsemän jälkeen herättiin taas, onneksi tällä kertaa sen verran ajoissa että ehdittiin nostaa koira lattialle (huh). Mutta siis enää ei tullut muuta kuin nestettä.
Yhdeksän maissa kun oltiin jo lähdössä ulos, ehti vielä yksi oksennus tulla, onneksi hyvin tähdättynä lattialle! Viima oli kyllä hirveän nolona. Mutta eihän sille voi mitään jos on huono olo! Eikä ole vaarallista, mutta ikävää tietenkin koiran kannalta. Tyttöjen piti jäädä yksin kotiin muutamaksi tunniksi, varalta rullasin keittiön mattoa ettei se ainakaan sotkeentuisi jos jotain tapahtuisi. Vähän huoletti jättää ne, mutta onneksi kotiin palatessa ovella odotti oma iloinen Viima-tyttö, joka jaksoi jo heiluttaa iloisesti häntää ja jutella mukavia niin kuin sillä on tapana :))
Yhdeksän maissa kun oltiin jo lähdössä ulos, ehti vielä yksi oksennus tulla, onneksi hyvin tähdättynä lattialle! Viima oli kyllä hirveän nolona. Mutta eihän sille voi mitään jos on huono olo! Eikä ole vaarallista, mutta ikävää tietenkin koiran kannalta. Tyttöjen piti jäädä yksin kotiin muutamaksi tunniksi, varalta rullasin keittiön mattoa ettei se ainakaan sotkeentuisi jos jotain tapahtuisi. Vähän huoletti jättää ne, mutta onneksi kotiin palatessa ovella odotti oma iloinen Viima-tyttö, joka jaksoi jo heiluttaa iloisesti häntää ja jutella mukavia niin kuin sillä on tapana :))
torstai 8. syyskuuta 2011
8.9.2011
Lomalla tuli touhuttua paljon koirien kanssa, varsinkin metsässä tuli kuljettua. Ollaan käyty sienessä ja marjassa, puolukoiden poimiminen on ollut ykkösasia koirienkin mielestä kun on saanut syödä marjoja ja juosta melko vapaasti. Ihanasti haisteltavaa ja maisteltavaa! Viinimarjatkin maistuivat hyvin pensaasta syötynä tai Vilma-tädin syöttämänä.
Hoitoviikko mummolassa meni varsin hyvin, koko ajan oli pysytty pihalla, mitä nyt yhden kerran poro sattui kävelemään liian hyvin näköetäisyydelle.. Mutta käsky kuului ja sitä kuultiin (ihme!). Kotia kun päästiin niin pariin päivään ei tahtonut ruokakaan maistua, taisi olla paremmat herkut muualla. Nyt ollaan syöty välillä poron luita ja Viima raahailee niitä loppupaloja joka paikkaan.
Oon miettinyt, että pallopaimennus vois olla Sanille mieluisa laji. Itsellä vaan pitäisi olla kärsivällisyyttä opettaa, kun sitä ei ihan hetkessä oivalleta. Ajattelin kuitenkin joka tapauksessa hankkia jumppapallon niin päästään edes kokeilemaan. Onneksi Youtubesta löytyy hyviä videoita mistä voi ottaa vähän vinkkiä, miten päästä edes alkuun! Viimasta en tiedä riittäisikö mielenkiinto, taitaa tennispallo olla rakkaampi.
Tässä vähän haastetta!
Hoitoviikko mummolassa meni varsin hyvin, koko ajan oli pysytty pihalla, mitä nyt yhden kerran poro sattui kävelemään liian hyvin näköetäisyydelle.. Mutta käsky kuului ja sitä kuultiin (ihme!). Kotia kun päästiin niin pariin päivään ei tahtonut ruokakaan maistua, taisi olla paremmat herkut muualla. Nyt ollaan syöty välillä poron luita ja Viima raahailee niitä loppupaloja joka paikkaan.
Oon miettinyt, että pallopaimennus vois olla Sanille mieluisa laji. Itsellä vaan pitäisi olla kärsivällisyyttä opettaa, kun sitä ei ihan hetkessä oivalleta. Ajattelin kuitenkin joka tapauksessa hankkia jumppapallon niin päästään edes kokeilemaan. Onneksi Youtubesta löytyy hyviä videoita mistä voi ottaa vähän vinkkiä, miten päästä edes alkuun! Viimasta en tiedä riittäisikö mielenkiinto, taitaa tennispallo olla rakkaampi.
Tässä vähän haastetta!
tiistai 16. elokuuta 2011
Lomalle!
Iskä vei meidät tänään mummille ja papalle hoitoon viikoksi, mitähän jäynää sitä keksis..Täällä saa kunnon ruokaa, papan kanssa syödään paljon makkaraa ja mummi antaa muuta hyvää!
Isi ja äiti syöttää vaan tuollaisia ihme patukoita, mutta kyllä nekin kelpaa..
Isi ja äiti syöttää vaan tuollaisia ihme patukoita, mutta kyllä nekin kelpaa..
maanantai 8. elokuuta 2011
8.8.
Aamulla meitä väsytti niin kovasti että nukuttiin puoli yhteentoista asti, minä nukuin iskän ja äipän vieressä, poikittain tottakai. Sani on ollut hirveän vauhdikas tänään ja olisi aamullakin jaksanut leikkiä paljon pidempään kuin minä.
Onneksi äiti vei meitä metsään niin sai juosta niin paljon kuin ikinä jaksaa. Kirmaamista hauskempaa oli haistella kaikkea jännää, porojakin siellä vaarassa kulkee. Äippä huomasi mustikoita, joten pysähdyttiin niitä poimimaan. Minä etsin ihan itse mustikat ja variksenmarjat ja söin niitä mahan täyteen. Sani yritti olla ovelampi ja työnsi kuononsa aina siihen, mistä äiti niitä oli noukkimassa, joten sen ei tarvinut itse niitä poimia. Paitsi sitten kun äiti pakotti, muuten olisi jäänyt marjat syömättä. Sieniäkin me löydettiin muttei oltu ihan varmoja oliko ne syötäviä, joten jätettiin metsään. Kotona sitten tarkistettiin niin kangasrouskujahan ne oli.
Isi on ollut vähän kipeä niin se ei ole paljoa jaksanut tehdä meidän kanssa muuta kuin makoilla vain. Sekin on ihan hauskaa, me ollaan kaikki niin hyviä siinä. Illalla katsotaan vielä Poirotin Sininen juna ja jos tuo vesisade hellittää niin äiti lupasi lähteä kävelemään vielä jonkunlaisen iltalenkin. Siiiitten voi nukkua hyvin tulevan yön!
Onneksi äiti vei meitä metsään niin sai juosta niin paljon kuin ikinä jaksaa. Kirmaamista hauskempaa oli haistella kaikkea jännää, porojakin siellä vaarassa kulkee. Äippä huomasi mustikoita, joten pysähdyttiin niitä poimimaan. Minä etsin ihan itse mustikat ja variksenmarjat ja söin niitä mahan täyteen. Sani yritti olla ovelampi ja työnsi kuononsa aina siihen, mistä äiti niitä oli noukkimassa, joten sen ei tarvinut itse niitä poimia. Paitsi sitten kun äiti pakotti, muuten olisi jäänyt marjat syömättä. Sieniäkin me löydettiin muttei oltu ihan varmoja oliko ne syötäviä, joten jätettiin metsään. Kotona sitten tarkistettiin niin kangasrouskujahan ne oli.
Isi on ollut vähän kipeä niin se ei ole paljoa jaksanut tehdä meidän kanssa muuta kuin makoilla vain. Sekin on ihan hauskaa, me ollaan kaikki niin hyviä siinä. Illalla katsotaan vielä Poirotin Sininen juna ja jos tuo vesisade hellittää niin äiti lupasi lähteä kävelemään vielä jonkunlaisen iltalenkin. Siiiitten voi nukkua hyvin tulevan yön!
lauantai 6. elokuuta 2011
Sanin lauantai
Tänään meillä oli Viiman kanssa ihan mukava lauantai, vaikka satoikin vettä. Äippä harjasi meitä sillä uudella harjalla, joka haisee vielä ihan hirveälle, mutta joka on kovin kivan tuntuinen. Eilen kun sitä ekaa kertaa testailtiin minäkin makoilin matolla rauhassa ja Viimakin malttoi jopa istua kun oli sen vuoro.
Kynnetkin leikattiin. Ei siitä kauaa ole kun viimeksi niitä saksia käytettiin, mutta kun pikkusiskon kynnet kasvaa niin hurjaa tahtia. Viimakin oli yllättävän reipas ja antoi kyniä kokonaisen tassun aina kerrallaan, sitten vasta tarvittiin herkkuja! Ihan selvästi hyvän mallin olen antanut isosiskona ja vihdoin on oppi mennyt perille. Ne leikatut kynnenpalat on muuten hyviä, harmi vain etten useinkaan ehdi niitä saada kun toinen odottaa niitä aina tarkkana, kuuntelee koska napsahtaa kynsi poikki.
Sade kun oli hieman hellittänyt, lähdettiin äidin kanssa lenkille. Lyhyt pätkä käveltiin kylläkin, muutama kilometri, mutta siinä kesti yllättävän kauan kun niin harvoin ollaan siellä päin kuljettu, joten piti joka kivi ja ruohonkorsi haistella. Minä taas innoissani unohdin, ettei äiti kulje minun tahtia ollenkaan. Huomasin sen kyllä siinä vaiheessa, kun vaikka kuinka lujaa yritin polkea maata eteenpäin kulkeakseni, en päässyt yhtään pidemmälle. Sitten loppumatkasta osasin kävellä nätisti vetämättä. Viima osaa sen melkein aina, paitsi silloin jos on joku oikein jännä haju. Nähtiin muuten kolme linnunraatoa mutta niihin ei saanut koskea. Höh.
Kynnetkin leikattiin. Ei siitä kauaa ole kun viimeksi niitä saksia käytettiin, mutta kun pikkusiskon kynnet kasvaa niin hurjaa tahtia. Viimakin oli yllättävän reipas ja antoi kyniä kokonaisen tassun aina kerrallaan, sitten vasta tarvittiin herkkuja! Ihan selvästi hyvän mallin olen antanut isosiskona ja vihdoin on oppi mennyt perille. Ne leikatut kynnenpalat on muuten hyviä, harmi vain etten useinkaan ehdi niitä saada kun toinen odottaa niitä aina tarkkana, kuuntelee koska napsahtaa kynsi poikki.
Sade kun oli hieman hellittänyt, lähdettiin äidin kanssa lenkille. Lyhyt pätkä käveltiin kylläkin, muutama kilometri, mutta siinä kesti yllättävän kauan kun niin harvoin ollaan siellä päin kuljettu, joten piti joka kivi ja ruohonkorsi haistella. Minä taas innoissani unohdin, ettei äiti kulje minun tahtia ollenkaan. Huomasin sen kyllä siinä vaiheessa, kun vaikka kuinka lujaa yritin polkea maata eteenpäin kulkeakseni, en päässyt yhtään pidemmälle. Sitten loppumatkasta osasin kävellä nätisti vetämättä. Viima osaa sen melkein aina, paitsi silloin jos on joku oikein jännä haju. Nähtiin muuten kolme linnunraatoa mutta niihin ei saanut koskea. Höh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)