perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kevät tulee..

..ja rapaa riittää! Tai oikeastaan täällä on vielä niin paljon lunta, että kurakeleille asti ei olla päästy, mutta märkää on. Koirat nauttii kovasti! Tänään aurinko on paistanut oikein kovasti, kiva kun pari päivää on vain satanut vettä. Maanantaina otettiin ulos mukaan pallot molemmille, Viiman pallo katosi hankeen ja Sanin pallo lensi navetan katolle, jonne en uskaltanut lähteä kiikkumaan, kun se on niin korkea. Tänään Sani löysi Viiman pallon hangesta, oltiin etsitty ihan väärästä paikasta >D Odotellaan vielä hetki, niin lumet tuovat alas toisen pallon katolta!

Kerta ollaan oltu lähinnä täällä metsän keskellä liikkeellä koirien kanssa, ajattelin huomenna lähteä käymään kylillä muuten vain kävelyllä niin saa tytöt ihmetellä ihmisiä ja toisia koiria :) Pääsiäisenä muuten Sani sai uuden koirakaverin Aslakin. Aslak on 11-vuotias suomenlapinkoira, aivan ihana! Tosin se asuu toisessa päässä Suomea, niin harvemmin nähdään, mutta tutustuttiin silti. Aslak on setäni koira, heillä on myös samanikäinen serapi Minni ja chihuahua Peppi. Minni oli jätetty reissun ajaksi hoitoon ja Peppi oli jokseenkin vaikeasti lähestyttävä :D Viima olis varmaan syönyt Pepin jos he olis saaneet olla vapaina. En oikeastaan pidä chihuista ollenkaan, mutta poikkeuksiakin näemmä on, Peppi oli nimittäin varsin suloinen yksilö!

2 kommenttia:

  1. =D Mukavan löydön teitte =D
    Ja hyvä ettet lähtenyt kiikkumaan katolle.
    On se mukavampaa koirallekin olla pallotta kuin emännättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pallo on elintärkeys ainakin Viimalle :) Ei ole vielä tullut Sanin pallo katolta. Kaupasta saa uuden jos sinne on jäädäkseen =)

      Poista